Ohi

Nainen ja mies istuvat tyhjässä huoneessa pöydän ääressä, jossa on neljä tuolia. He istuvat vastakkaisilla puolilla, mutta kummankin vastapäätä on tyhjä tuoli. He tuijottavat tyhjyyttä. Nainen alkaa puhua apaattisesti.

Nainen:          Mulla on ikävä sua.

Mies:              Vai niin.

Nainen:          Tuntuu niin ku mun elämästä puuttuis jotain. Kaikki tuntuu merkityksettömältä. Tyhjältä.

Mies puree hampaitaan yhteen ja tuijottaa eteensä. Hän näkee saman, mitä nainen. Tyhjää.

Mies:             Mmmm.

Nainen:         Mä ymmärrän nyt, et mä ajoin sut pois. Mun on niin vaikea nähdä, että mussa olis mitään vikaa. Mä en halua tuntee itseäni niin pieneks ja avuttomaks. Sen takia kaikki on aina sun vika.

Mies:             Mmmm.

Nainen painaa päänsä alas.

Nainen:         Mä en osaa rakastaa. Mä vaan haluan, että mua rakastetaan. Mä osaan kyllä tehdä ja mä juoksisin vaikka maratonin, jos se tekis sut onnelliseks. Sais sut jäämään mun luo. Mut jos jäisit, ei mulla olis mitään annettavaa.

Mies painaa ensin päänsä alas ja painuminen jatkuu koko keholla kunnes pöytä tulee vastaan. Mies ponnahtaa vihaisena ylös niin, että tuoli lennähtää taakse. Nainen kääntää päänsä sivulle poispäin miehestä.

Mies:             No, miks vitussa luulet, että mä lähdin? Mitä sä kuvittelet, että mulla on antaa. Mitä sä siinä mulle vingut? Sä veit kaiken. Ihan kaiken. Etkä jättäny yhtään mitään.

Mies nojautuu pöytää vasten käsillään ja huutaa tyhjälle paikalle.

Mä annoin sulle mun sydämen ja sä revit sen kappaleiks niinku jonku vitun paperin. Ei se merkannu sulle mitään. MÄ VIHAAN SUA! Jätä mut rauhaan!

Nainen kääntää kasvonsa takaisin syliinsä päin.

Nainen:         Anna anteeks. Mä en tehnyt sitä tahallaan. Mä en vaan tajunnut, kuka sä olit tai edes kuka mä olen. Mä vaan halusin kokea rakkautta.

Mies vetäytyy takaisin päin tuhahtaen ja palaa takaisin yrittäen löytää tyhjältä paikalta naista.

Mies:             Mut jumalauta, mähän rakastin sua.

Nainen nostaa katseensa tyhjään tuoliin ja pyörittää päätään pikaisesti.

Nainen:          Ei, et rakastanut. Et niin kuin mä halusin tulla rakastetuks.

Mies:             Miten niin muka. Mitä helvettiä sä sit haluat?

Mies turhaantuu ja vetäytyy pois pöydän luota ja lähtee kävelemään ympyrää omalla puolella pöytäänsä. Nainen kumartuu lähemmäs tyhjää tuolia.

Nainen:         Mä haluan, että sä näät mut ja ymmärrät, miltä musta tuntuu. Mut miten sä olisit ikinä voinu nähdä tai ymmärtää, kuka mä oon, kun en mä nähnyt enkä ymmärtänyt itsekään. Ei mua ollu olemassa.

Mies:             Mitä vittua sä oikein horiset. Mitä sä haluut multa? Sä kohtelet mua kuin jotai koiraa. Et sä musta saa koulutettua muuta kuin mitä mä oon. Mä munaan aina kaiken. Miks sä edes lähdit mun mukaan, jos en mä kelpaa sulle tällaisena.

Nainen:         Sussa oli potentiaalia. Mä yritin kouluttaa susta mun unelmien miestä.

Mies pysähtyy ja tuhahtaa.

Mies:             Mitä?

Nainen vetäytyy takaisin paikoilleen ja levittää kädet kuvailemaan ajatuksiaan.

Nainen:         Niin. Mulla on aina ollu kuva päässä, minkälaisen miehen mä haluun. Sit sitä kuvaa aina vertaa kaikkiin vastaantuleviin. Sä osuit lähelle, mut et kuitenkaan täysin. Mä halusin, että sä olisit sellainen.

Mies pysähtyy seisomaan tanakasti etukenoon ja katsoo tyhjää paikkaa.

Mies:             Ei, vittu. No, ei mikään ihme, että sä aina auot päätäs mulle. Miten mä voisin tällaisena kelvata, kun en oo joku muu. Vittu, mä olen mä.

Nainen:         Niin. Eiks sulla muka oo sellaista kuvaa?

Mies nostaa kaatunutta tuolia, asettaa sen paikoilleen ja käy istumaan.

Mies:             No, on. Ja mä kuvittelin, että sä olit just se. Mut sit sä muutuit.

Nainen nojautuu eteenpäin ja levittää kädet pöydälle.

Nainen:         No, mä yritin olla sulle se, mitä sä halusit, jotta haluaisit mut. Mut sitä on tosi vaikee esittää loputtomiin, kun en kuitenkaan oo sitä.

Mies:             No, miks helvetissä edes alkaa esittää?

Nainen:         Sä olit tarpeeksi lähellä, niin mä halusin sut. Mut nyt mä tajuun, että mä haluan sen. Sen miehen, jonka kuvaa mä kannan. Mulla on sitä niin ikävä.

Nainen vetäytyy tuoliinsa ja on hetken hiljaa. Myös mies vetäytyy tuoliinsa.

Nainen:         Täällä on niin yksinäistä.

Mies:             Niin täälläkin.

Nainen:         Mä kaipaan mun elämään sitä miestä.

Mies nostaa toiveikkaana päänsä kohti tyhjää tuolia.

Mies:             Anna mulle mahdollisuus, niin mä voin olla sulle se mies.

Nainen nostaa toiveikkaana päänsä kohti omaa tyhjää tuoliansa ja hymyilee.

Nainen:         Just ton mä halusin kuulla. Mäkin voin olla sulle se nainen.

Nainen siirtyy istumaan tuoliin hänen vierellään, joka on ollut tyhjillään miestä vastapäätä. Mies siirtyy istumaan tuoliin hänen vierellään, joka on ollut tyhjillään naista vastapäätä.

Mies:             Tätäkö sä halusit?

Nainen:         Missä sä oot?

Mies:             Tässä.

Nainen:         Mä en löydä sua. Mä oon edelleen yksin.

Mies:             Niin mäkin.